Yrityksen tarina
LIQUI MOLY on saavuttanut perustamisvuodestaan 1957 lähtien monia merkittäviä virstanpylväitä, kuten yritykselle itselleen sekä koko toimialalle merkityksellisten, uraauurtavien tuotteiden ja konseptien lanseeraus, onnistunut siirtyminen kansainvälisille markkinoille sekä jatkuvat investoinnit tutkimukseen ja kehitykseen. Nämä saavutukset kuvastavat sitoutumistamme asiakkaiden tarpeiden täyttämiseen ja maailmanlaajuisen markkina-aseman rakentamiseen.
Miten kaikki alkoi?
Sodanjälkeisinä vuosina Yhdysvaltain armeijan myymälöissä myytiin LIQUI MOLY -tuotenimellä peltirasiaa, joka sisälsi nesteytettyä kiintovoiteluainetta molybdeenidisulfidia (MoS2). Tämä aine varmisti moottorin hätävoiteluominaisuudet, mikäli öljy pääsi äkillisesti loppuman. Tätä tuoteominaisuutta käytettiin lentokoneissa jo toisen maailmansodan aikana. MoS2 kuului tuohon aikaan jokaisen Yhdysvaltain ilmavoimien lentokoneen vakiovarustukseen. Jopa silloin, jos öljysäiliöön osui luoti ja kaikki moottoriöljy valui äkillisesti ulos koneesta, lentäjät pystyivät suoritamaan hätälaskun tämän kiinteän, metallipinnoille kiinnittyvän voiteluaineen ansiosta.
Hans Henle hankki LIQUI MOLY -tuotenimen oikeudet ja patentin tähän molybdeenidisulfidia (MoS2) sisältävään öljylisäaineeseen. Se merkitsi LIQUI MOLYn tarinan alkua. LIQUI MOLY GmbH rekisteröitiin kaupparekisteriin 31.3.1957. Yritys kasvoi nopeasti, minkä vuoksi Saksan Ulmissa, Tonavan rannalla sijainnut yrityksen toimipaikka kävi liian pieneksi jo vuoden kuluttua. LIQUI MOLY avasi toisen toimipaikkansa ensimmäisen tuotteensa myyntiä varten Olgastraßelle Ulmiin, joka oli vielä tuolloin svaabilainen pikkukaupunki. KFZ 1 - luonnollisesti MoS2-pohjainen. Autojen moottoriöljylisäaine kantaa vielä nykymuodossaakin nimeä Oil Additv, ja tuote on edelleen valikoimamme kulmakiviä.
Yrityksen alkuvuosina molybdaenidisulfidia käytettiin yleisesti erilaisten teollisuus- ja ajoneuvotuotteiden vaikuttavana aineena. KFZ 1, KFZ 2 KFZ 3 ja KFZ 4 eli MoS2:ta sisältävä mootoriöljylisäaine, vaihteistoöljylisäaine, monikäyttörasva ja asennustahna muodostivat yrityksen ensimmäisen tuoteperheen.



Markkinajohtajuus, ensimmäiset moottoriöljyt ja yrityksen näkyvyyden lisääminen
1970-luvun alussa Saksassa alettiin tehdä yhteistyötä tehtaiden edustajien kanssa. Samalla suunnattiin ensi kertaa katseet myös ulkomaiden suuntaan. LIQUI MOLYn lisäainetuotteet tulivat myyntiin ensi kertaa Saksan ulkopuolella Unkarissa, entisessä Jugoslaviassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Näihin aikoihin solmittiin myös ensimmäiset kontaktit kaukomaille, erityisesti Chileen ja Argentiinaan.
Tuotevalikoimaa, joka koostui tässä vaiheessa vielä pääosin MoS2-tuotteista, täydennettiin 1970-luvun alussa turvavöillä ja lastenistuimilla sekä vuodesta 1973 lähtien ensimmäisillä polttoaineen lisäaineilla. Tämä tuoteyhdistelmä muodosti pääliiketoiminnan vuosikymmenen loppuun asti ja toi LIQUI MOLYlle erinomaisen aseman Saksan lisäainemarkkinoilla tähän päivään asti.
Seuraava menestys saavutettiin siirryttäessä perinteiseen moottoriöljyliiketoimintaan, mikä tapahtui myös 1970-luvun lopulla. Ensimmäisiä moottoriöljytuotteita oli saatavana neljässä eri viskositeettiluokassa, ja perinteiden mukaisesti myös näihin LIQUI MOLYn nimeä kantaviin tuotteisiin lisättiin valmistusvaiheessa kulumiselta suojaavaa MoS2-lisäainetta. Moottoriöljyjen tuotevalikoiman laajentuessa myös tuotemerkin ulkoasua muutettiin. LM:stä tuli LM LIQUI MOLY, ja yrityksen tunnusvärit sininen, valkoinen ja punainen, jotka ovat käytössä yhä edelleen, julkistettiin ensi kertaa.

Tuotemerkin tunnettuus saavutettiin jo varhaisessa vaiheessa onnistuneilla mainontatoimilla. Näyttävä ja unohtumaton spektaakkeli: Bodenjärven ympäriajo kahdella Volkswagen Kuplalla ilman moottoriöljyä, pelkän MoS2-moottoriöljylisäaineen turvin. Tämä oli suurenmoinen osoitus LIQUI MOLYn tuotteiden suorituskyvystä ja laadusta, joka sai ansaitsemaansa huomiota myös tiedotusvälineissä. Myös moottoriurheilun alalla alettiin panostaa tuotemerkkeihin ja tuotteisiin.

Oma tuotanto
Vuonna 1978 tehtiin periaatepäätös, josta muodostui samalla yksi yrityksen menestyksen tärkeimmistä kulmakivistä: LIQUI MOLY alkoi valmistaa lisäaineita itse. Tätä tarkoitusta varten yrityksen kotipaikka siirrettiin Tonavan rannalta Ulmin kaupungin keskustasta Ulm-Lehrin alueelle. Yrityksen päätoimipaikka sijaitsee yhä edelleen samassa osoitteessa. Vuonna 1985 rakennettua tuotantohallia laajennettiin edelleen varasto- ja keräilyrakennuksella, joka on myös edelleen yrityksen käytössä.
Lisäaineiden ja moottoriöljyjen jälkeen LIQUI MOLYn tuotevalikoimaa laajennettiin määrätietoisesti vuosien mittaan. Tuotevalikoimaa täydentävät edelleen lukuisat huolto-, kunnossapito- ja hoitotuotteet, jotka on suunnattu yksityis- ja ammattikäyttöön sekä kaupalliseen käyttöön korjaamoissa ja teollisuudessa.

LIQUI MOLY ja Formula 1
LIQUI MOLY oli tukenut autourheilua sponsorin roolissa useiden vuosien ajan, ja vuonna 1982 yritys aloitti ATS-tallin yhteistyökumppanina moottoriurheilun kuningasluokassa Formula 1 -sarjassa.
Jakelukanavien laajentaminen
Saksassa LIQUI MOLY asetti tavoitteekseen markkinaosuuden kasvattamisen, ja vuodesta 1983 alkaen yhtiö aloitti tuotteidensa toimittamisen marketteihin ja rakennusliikkeisiin sekä rautakauppoihin, jolloin yhtiön tuotteiden jakelu suuntautui kaikkiin keskeisimpiin myyntikanaviin. Autojen lisävarustetuotteet, kuten turvavyöt, lastenistuimet ja lumiketjut, kuuluivat vielä tuolloin LIQUI MOLYn tuotevalikoimaan, mutta seuraavina vuosina niiden jakelusta luovuttiin. Yritys halusi keskittyä ydinosaamiseensa eli kemiallisiin autotuotteisiin.
Muutoksia liikkeenjohdossa
Vuonna 1985 Hans Henle luovutti yrityksen johtajuuden pojalleen Rudolfille, minkä jälkeen vetovastuun yrityksestä otti vuonna 1993 kaksikko Johannes Henle ja Ernst Prost.
Tärkeän kilpailuedun luominen
LIQUI MOLYn moottoriöljyjen lopullinen läpimurto Saksan markkinoilla tapahtui vuonna 1986. LIQUI MOLY ei halunnut myydä vain öljyjä ja lisäaineita, vaan yhtiö halusi tarjota asiakkailleen kattavan kokonaispaketin. Uusi jäteöljyn keruu- ja hävitysohjelma täydensi öljyliiketoiminnan tällaiseksi kattavaksi kokonaisuudeksi. Tällä toimenpiteellä LIQUI MOLYn johtoryhmä lunasti lukuisten asiakkaiden luottamuksen.
Öljypakkauskonseptin käyttöönotto kasvatti yrityksen kilpailuetua entisestään. Uuden konseptin myötä käyttöön otettiin vaihdettavat ja uudelleentäytettävät öljyastiat, jollaisen jokainen asiakas saattoi hankkia omakseen kertaluontoista panttimaksua vastaan. Konseptiin sisältyivät myös kaikki laitteet, joita korjaamot tarvitsivat öljynvaihtojen suorittamiseen. Laitteita toimitettiin kaikille korjaamoasiakkaille maksutta öljyn vastaanottositoumusta vastaan. LIQUI MOLY oivalsi nopeasti, että asiakaslähtöisyys on öljyliiketoiminnan keskeinen kilpailuetu. Samalla myös kestävyysnäkökulma kehittyi lähes itsestään, sillä tyhjistä tynnyreistä ja kanistereista koostuvan pakkausjätteen muodostuminen pystyttiin välttämään tehokkaasti. LIQUI MOLY oli jo tuolloin tietoinen ympäristösitoumuksestaan ja noudattaa nykyäänkin ennakoivia toimintatapoja.

LIQUI MOLY -öljykanisterien lanseeraus
Vuonna 1987 kehitettiin ainutlaatuinen kanisterimuoto, jossa LIQUI MOLY -moottoriöljyjä myydään edelleen. Tämä pakkaus on tärkeä osa yhtiön brändikuvaa. LIQUI MOLY -moottoriöljyt saavuttivat markkinajohtajan aseman kovasti kilpailluilla saksalaisilla lisäaineiden markkinoilla, ja niiden asema on pysynyt vakaana vuosien ajan. Tämän myötä LIQUI MOLYn keskisuuri yritys on vakiinnuttanut paikkansa vakavasti otettavana toimijana monien suuryritysten rinnalla.

Meguin-yhtiön hankinta ja jakelupolitiikan merkittävä muutos
1990-luvun alussa aloitettiin yhteistyö Saarlandin öljyntuottaja Meguinin kanssa, joka on nykyään yhtiön kokonaan omistama tytäryhtiö.
Samana vuonna Ernst Prost aloitti yrityksen markkinointi- ja myyntijohtajana ja Günter Hiermaier, nykyinen toimitusjohtaja. Tämä asetti myös suunnan vielä pienen, muutaman kymmenen työntekijän yrityksen kehittymiselle maailmanlaajuiseksi yritykseksi. Jotkin toimenpiteet olivat rajuja: työskentely tehtaiden yksinoikeudellisten edustajien kanssa Saksassa esti LIQUI MOLYn jakelun laajentamisen. Lyhyesti sanottuna kaikki yksinoikeussopimukset irtisanottiin. Tämä loi mahdollisuuden yhteistyöhön uusien jakelukumppaneiden kanssa. Toimenpiteen onnistuminen kävi ilmi hyvin lyhyessä ajassa. Erikoiskaupan jakelukanavassa myynti kasvoi äkillisesti. Riippuvuus suurasiakkaista väheni.
Myös logo muuttui vuosikymmenten kuluessa yrityksen perustamisesta.
Uusi yritysjohto
Ernst Prost osti vuosina 1996-1998 kahdessa erässä kaikki LIQUI MOLYn osuudet perustajaperheeltä, minkä myötä hänestä tuli yhtiön toimitusjohtajana toimiva omistaja.
Kasvu
Vuonna 2006 Meguin GmbH & Co. KG -yhtiöstä tuli LIQUI MOLYn täysin omistama tytäryhtiö. Seuraavana vuonna yritykseen tuli lisäksi kaksi uutta tyttäryhiötä: LIQUI MOLYn Etelä-Afrikan ja Portugalin tytäryhtiöt (nykyään LIQUI MOLY Iberia), ja vuonna 2008 perustettiin LIQUI MOLY USA.
LIQUI MOLYn kasvu ja investoinnit
LIQUI MOLYn kasvu jatkui edelleen. Yhtiön uuden markkinastrategian myötä julkaistiin vuonna 2008 ensimmäinen koko Saksan laajuinen mainoskampanja ja vuonna 2010 ensimmäinen TV-mainoskampanja. Mainos- ja TV-kampanjoiden menestys näkyi muun muassa siinä, että silloinen toimitusjohtaja Ernst Prost oli aikanaan yrittäjä, jolla oli eniten talk show -esiintymisiä Saksan televisiossa. Menestys vaikutti myös yrityksen henkilöstön kasvuun, ja vuonna 2011 toivotettiin tervetulleeksi 500. työntekijä kansainväliseen LIQUI MOLY -perheeseen. Henkilöstö on ollut ja on yhä edelleen tärkeä osa LIQUI MOLYn menestystarinaa.
Liiketoiminnan kasvu toi mukanaan merkittäviä investointeja. 24. huhtikuuta 2011 muurattiin uuden säiliövaraston peruskivi Saksassa sijaitsevan Dillingenin Saarhafeniin. Yhtiö investoi hankkeeseen kahdeksan miljoonaa euroa, loi 30 uutta työpaikkaa ja varmisti samalla LIQUI MOLYn ja Meguinin sekä Saarlouisin toimipaikan menestyksen tuleviksi vuosiksi. Säiliövarasto otettiin käyttöön vuonna 2012 vuoden kestäneiden rakennustöiden jälkeen. Säiliövaraston kymmeneen säiliöön voidaan varastoida jopa 18 000 kuutiometriä tai 18 miljoonaa litraa raaka-ainetta öljyntuotantoa varten. Säiliövarasto on ollut nykypäiviin saakka merkittävä LIQUI MOLYn ja Meguinin kasvua tukeva tekijä.
Samana vuonna käynnistyi myös toinen suuri investointipaketti. Yritysryhmittymä investoi noin 20 miljoonaa euroa Saarlouisin ja Ulmin toimipaikkoihin, muun muassa uusiin laboratoriotiloihin, maasäiliöihin, keskitettyyn, matriisijaolla varustettuun reseptisäiliövarastoon, kanisterien ja tynnyrien täyttölaitteistoihin, pakkausrobottien asennukseen ja järjestelmää tukevaan etikettivarastoon.



10-vuotishääpäivä
Vuonna 2016 LIQUI MOLYn ja Meguinin yhteistä kasvutarinaa oli jatkunut jo kymmenen vuotta.
Ennätysliikevaihto ja kasvava yritysperhe
Ennätyskuukausi! LIQUI MOLY kirjasi elokuussa 2017 ensimmäistä kertaa yrityksen historiassa yhden kuukauden aikana 50 miljoonan euron liikevaihdon. Seuraavana kuukautena vuorossa oli seuraava virstanpylväs. LIQUI MOLYn henkilöstömäärä ylitti ensi kertaa 800 työntekijän rajan.
LIQUI MOLY siirtyy Würth-konsernin omistukseen
Yhtiön toimitusjohtaja Ernst Prost myi osuutensa LIQUI MOLYsta Würth Group -konsernille. Prost oli ostanut yritysosuutensa tultuaan LIQUI MOLYn palvelukseen vuonna 1990 yrityksen perustaneelta Henlen perheeltä. Tämä osakekauppa on turvannut LIQUI MOLYn ja Meguinin tulevaisuuden pitkällä aikavälillä. Ernst Prost jatkoi kaupan jälkeen yhtiön toimitusjohtajana.

Tuotemerkin kansainvälistyminen ja laajentaminen
Liiketoiminnan kansainvälistymistä on laajennettu hallitusti. Yhtiön neljänneksi tytäryhtiöksi perustettiin Italiaan LIQUI MOLY Italia S.r.l. ja viidenneksi tytäryhtiöksi Ranskaan LM France SAS.
Samana vuonna LIQUI MOLY aloitti mainonnan moottoriurheilun kuninkuusluokan eli Formula 1 -sarjan virallisena kumppanina – suurempaa näkyvyyttä ei juuri moottoriurheilun saralla voi saavuttaa.
Kasvua esteistä huolimatta
Koronapandemia ei pysäyttänyt LIQUI MOLYa. Yritys kävi taistoon kriisiä vastaan laajalla investointiohjelmalla, jonka menestys oli suuri. Maailmanlaajuisesta kriisistä huolimatta vuotuinen liikevaihto kasvoi ennätyslukemiin. Mitalin kääntöpuolena oli kuitenkin liikevoiton puolittuminen.
Samana vuonna perustettiin Australiaan yhtiön kuudes tytäryhtiö LIQUI MOLY Australia PTY Ltd.
Yritysperheen jatkuva kasvu
Maaliskuussa LIQUI MOLY saavutti jälleen uuden ennätyksen. Yhtiön 1000. työntekijä aloitti konsernin palveluksessa. Tämän saavutuksen myötä LIQUI MOLY osoitti olevansa edelläkävijä myös vaikeuksien, kuten koronapandemian, aikoina: LIQUI MOLYn henkilöstö kasvoi, lyhennetyn työajan määrä ollessa puhdas 0 %. Samalla yrityksen onnistui vahvistaa joukkuettaan ja purjehtia vakaasti kohti myrskyä – kaikki oman vahvan joukkueen ansiota!
Iloa, hyvästejä ja talouspakotteita
Matka jatkuu! Isoon-Britanniaan perustettu LIQUI MOLY UK Ltd ja Itävallassa toimiva LIQUI MOLY Austria GmbH aloittivat yhtiön kuudentena ja seitsemäntenä tytäryhtiönä.
Ernst Prost jätti LIQUI MOLYn 64-vuotissyntymäpäivänään työskenneltyään 22 vuotta yhtiön palveluksessa, minkä jälkeen hän siirtyi viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviä. Yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi tuli Günter Hiermaier, joka oli toiminut jo aiemmin toisena toimitusjohtajana Ernst Prostin rinnalla.
Ukrainan konfliktin alettua LIQUI MOLY veti omat johtopäätöksensä ja keskeytti välittömästi liiketoimintansa Venäjän (ja Valko-Venäjän) kanssa. Tämä oli vaikea päätös, sillä Venäjä oli ollut aiemmin LIQUI MOLYn suurin vientimarkkina-alue. Onneksi Yhdysvaltain liiketoiminta lähti samanaikaisesti voimakkaaseen kasvuun, joten ainakin valtaosa menetetystä liikevaihdosta pystyttiin kompensoimaan.

LIQUI MOLY on valmiina tulevaisuuteen
Strategisen suunnittelun myötä Günter Hiermaierin rinnalla yhtiön toisena toimitusjohtajana aloitti tohtori Uli Weller. Tämä päätös toi liiketoimintaan vakautta, joka tasoittaa LIQUI MOLYn tietä kohti menestyksekästä tulevaisuutta.

Ennätysvuosi uuden ylimmän johdon kanssa
Salvatore Coniglion myötä LIQUI MOLYn johtoryhmä on laajentunut. Yhdessä Günter Hiermaierin ja tohtori Uli Wellerin kanssa hän muodostaa uuden kolmikon, joka jatkaa yrityksen kansainvälistä menestystarinaa.
Samalla vuosi 2024 on taloudellinen ennätysvuosi: LIQUI MOLY saavuttaa ensimmäistä kertaa historiassaan miljardin euron liikevaihdon. Tämä poikkeuksellinen tulos korostaa yrityksen jatkuvaa kasvua ja menestystä kansainvälisillä markkinoilla.