Pelko jäytää sielua / Kakofonia luo pelkoa

Hyvät työtoverit,

"Pelko jäytää sielua" on saksalaisen Rainer Werner Fassbinderin ohjaama elokuva vuodelta 1974. Vaikka elokuvaa ei olisi nähnytkään, sen osuva nimi on ollut mielessäni usein viime aikoina. Meillä kaikilla on pelkoja. On menetyksen pelkoa, ihmissuhteisiin liittyviä pelkoja, kuolemanpelkoa. Mahdollisia pelon kohteita on loputtomasti. Asterix ja Obelix -sarjakuvassa gallialaisten alituisena pelkona oli taivaan putoaminen ihmisten niskaan. Tämä tuntuu meistä nyt huvittavalta. Mutta eivätkö kaikki pelot ole jollakin tavalla irrationaalisia, epätodellisia ja kauhistuttavia? Saatamme herätä yöllä painajaiseen hikisinä, alkukantaisen pelon piinaamana. Ainakin itse olen kokenut tämän useita kertoja. Joskus saattaa mennä useampikin tunti, ennen kuin pystyn tukahduttamaan mielen perukoilla kummittelevat painajaiset. Pelko yltää luihin ja ytimiin asti, se on osa meitä. Mutta silloinhan pelko on täysin normaalia – aivan kuin moni muukin asia, josta emme silti pidä. 

Tiedätkö, mikä pelottaa minua eniten juuri nyt? Se on kakofonia – tai joka suuntaan rönsyilevä sanahelinä – joka kulkeutuu kansalaisten korviin juuri nyt vallanpitäjien ja viranomaisten sekä osaamiskeskusten, tiedelaitosten tai ajatushautomoiden edustajien suista ja television puheohjelmista. Kun yksi asiantuntija tai poliitikko varoittaa tuudittautumasta liian aikaiseen turvallisuudentunteeseen, toinen näkee jo terveysministerin silmälasiensa takaa valoa tunnelin päässä. Yksi sanoo sitä ja toinen tätä. Saamme kuulla, miten meillä pelätään, huolehditaan, varoitetaan, kannustetaan, vaaditaan, paheksutaan, kehotetaan, luonnollisesti myös keskustellaan erittäin vakavasti ja tietenkin konsultoidaan toisia asiantuntijoita ja poliitikkoja. Ja missään nimessä ei voida sallia milloin mitäkin, ja seuraavassa hetkessä ryhdytään heti johdonmukaisesti toimeen tai kieltämään tai vähintäänkin kyseenalaistamaan.

Kasvosuojukset: kyllä vai ei? Vai sittenkin ehkä... "Yhtään työpaikkaa ei menetetä" (Saksan talousministeri Altmaier). Ja hetkeä myöhemmin: "Meidän on varauduttava vaikeisiin, mittaviin ja pitkäkestoisiin leikkauksiin" (Saksan talousministeri Altmaier). "Tämä on pian ohi." "Ennen pääsiäistä tai helluntaita ei ole järkevää ryhtyä poistamaan rajoituksia millään aikataululla." Epätietoisuus lisää pelkoa, esimerkiksi silloin, kun on pimeässä (tai sokea – tai sokeiden johtamana). Suorastaan kauhistuttavan tilanteesta tekee se, jos joutuu kuuntelemaan muita (esimerkiksi viranomaisia), jotka eivät itsekään tiedä mitään mutta käyttäytyvät aivan kuin tietäisivät. Puuta heinää puhutaan usein, kun takana on jo pitkä päivä – tai kun halutaan voittaa vaalit. Ja jotainhan on sanottava kansalaisille – pelkääville ja huolestuneille. Sanoman on kuitenkin oltava yhtenäinen, harkittu ja faktoihin perustuva. Tällä hetkellä olemme kuitenkin tilanteessa, jossa toinen kansanedustaja katsoo huolestuneena kameraan ja kehottaa suhtautumaan kriisiin kuin maratoniin pikamatkan sijaan. Samaan aikaan hänen kollegansa toisesta ministeriöstä tai toisesta puolueesta näkee jo käyrän tasoittuvan – tosin edellispäivän tilastotietoihin nojautuen.

TÄMÄ jos jokin lisää pelkoa ja herättää kysymyksen, tietääkö kukaan ylipäätään, mitä on tapahtumassa ja miten meidän pitäisi toimia. Ja jatkokysymyksenä onkin, miksi niin moni virkamies, poliitikko ja asiantuntija käyttäytyy kuin tietäisi jotain ja kuin olisi olemassa nopeita ja ehdottomia toimia tilanteen ratkaisemiseksi – ja haluaa myös ilmaista tämän meille. On kovin merkillistä, että meille kansalaisille kerrotaan olettamuksiin, puolitotuuksiin, henkilökohtaisiin mielipiteisiin ja epäyhtenäisiin toimintatapoihin tukeutuen, miten meidän pitää toimia ja mikä on sallittua. Ei ole väliä, onko tämä loogista tai järkevää. Jos haluan asioida esimerkiksi rautakaupassa ja Baijerissa sijaitseva liike on suljettu koronan takia, minun tarvitsee vain ajaa Baden-Württembergiin. Kenenkään tarkoituksena ei liene aiheuttaa sekaannusta, mutta näin juuri nyt tapahtuu, tai tarkemmin sanottuna, tehdään. En väitä, että meille valehdellaan – joistakin lausunnoista vain kuuluu epätoivo (tai toivo) ja joistakin taas hieman vapaampi suhtautumistapa faktatietoon ja totuuteen. Luottamuksen rakentaminen tapahtuu toisella tavalla, kun taas pelon lietsominen...

Pysytään luottavaisina, optimistisina, pelottomina ja järkevinä!

Ystävällisin terveisin

Ernst Prost

Toimitusjohtaja