• 20/07/2022

LIQUI MOLYn liikevaihto kasvoi kahdeksan prosenttia vuoden ensimmäisellä puoliskolla

Saksalaisen voiteluaine- ja lisäainevalmistajan liikevaihto kasvoi Venäjän markkinoilta poistumisesta huolimatta huomattavasti, mutta ei kuitenkaan odotusten mukaisesti. LIQUI MOLY ei saavuta tavoitettaan myöskään liikevoiton osalta.

Helmikuusta alkaen moottoriöljyvalmistajan ainoana toimitusjohtajana toiminut Günter Hiermaier on tyytyväinen tulokseen, kun otetaan huomioon maailman poliittinen tilanne: "Olisin toivonut helpompaa alkua uudessa roolissani. Pandemian seuraukset – toimitusketjujen katkeaminen, raaka-ainehintojen nousu ja rahtikustannusten nousu – vaikuttivat yhä, kun Ukrainan katastrofi iski. Päätös lopettaa Venäjän liiketoiminta on vaikuttanut meihin taloudellisesti paljon. Mutta päätös oli oikea."

Günter Hiermaierin suunnitelmissa liikevaihto olisi kasvanut vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla 10 prosenttia toteutunutta enemmän. Sen sijaan liikevaihto kasvoi kahdeksan prosenttia 382 miljoonaan euroon. "Olen tyytyväinen, mutta en ole onnellinen", toimitusjohtaja sanoo. "Kamppailemme äärimmäisten kustannusten kanssa. Raaka-aineiden hinnat ovat nousseet uskomattomiin korkeuksiin, ja valitettavasti se näkyy osittain myös kuluttajahinnoissa", Günter Hiermaier kertoo. Tilaustilanne oli erittäin hyvä, ja vuoden ensimmäisellä puoliskolla valmistettiin enemmän lisäaineita kuin koskaan ennen, mutta raaka-ainetilanteen vuoksi tilauksia jäi tekemättä miljoonien eurojen edestä. Yritys jätti Venäjän markkinat omasta vapaasta tahdostaan, mikä jätti vuoden ensimmäisen puoliskon aikana noin 20 miljoonan euron loven. Venäjä oli yksi yrityksen suurimmista markkina-alueista. "Liiketoiminnan lopettaminen oli erittäin suuri päätös. Lisäksi Kiinan markkinoilla menetykset olivat miljoonaluokkaa, mikä oli seurausta Kiinan pitkästä lockdownista. Viimeistään nyt kansainvälistymisstrategiamme on osoittanut kuitenkin voimansa. Viemällä tuotteita 150 maahan olemme hajauttaneet riskimme hyvin, ja olemme onnistuneet kasvattamaan myyntiä merkittävästi muissa maissa", toimitusjohtaja selvittää. Niihin kuuluivat esimerkiksi omat tytäryhtiömme ulkomailla, kuten Yhdysvalloissa (lisäys 70 prosenttia) sekä Espanjassa ja Portugalissa (lisäys 30 prosenttia). Myös muut alueet, kuten Pohjois-Afrikka (lisäys 24 prosenttia), kasvoivat hyvin. Tällä hetkellä noin 60 prosenttia yrityksen liikevaihdosta on peräisin viennistä. "Korkeat kustannukset ovat kuitenkin vaikuttaneet suuresti liikevoittoon. On huomionarvoista, että katastrofaalisista olosuhteista huolimatta liikevaihtomme on kasvanut kahdeksan prosenttia. Siitä me voimme kiittää ennen kaikkea uskollisia asiakkaitamme, myyntitiimejämme ja tuotannossa työskenteleviä", Günter Hiermaier sanoo.