• 11/08/2021

LIQUI MOLY taistelee menestykseen

Öljyihin ja lisäaineisiin erikoistuneen yhtiön kasvu on ollut 23 prosenttia ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Heinäkuun suuri liikevaihto ennustaa menestyksekästä toista vuosipuoliskoa.

Katsaus LIQUI MOLYn menestyksekkääseen ensimmäiseen vuosipuoliskoon: Saksalaisen öljyihin ja lisäaineisiin erikoistuneen yhtiön liikevaihto on kasvanut 355 miljoonaan euroon. Lisäys on 23 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. "Selviämme pandemiasta entistä vahvempina, koska emme ole ristineet käsiämme, vaan olemme panneet toimeksi ja nähneet vaivaa", sanoo toimitusjohtaja Ernst Prost. 


Vaikka yhtiön historian suurin kuukausittainen liikevaihto saavutettiin jo maaliskuussa, se ylitettiin kesäkuussa vähän alle 66 miljoonalla eurolla. Toisen vuosipuoliskon ensimmäisen kuukauden, heinäkuun, liikevaihto oli 70 miljoonaa euroa. 23 prosentin kasvu ensimmäisenä kuutena kuukautena ei johdu pandemiaan liittyvästä vuoden 2020 heikosta vuosipuoliskosta. Tilanne on itse asiassa aivan päinvastainen: Vuoden 2019 ensimmäiseen vuosipuoliskoon verrattuna kasvu oli jopa 38 prosenttia. Sen lisäksi, että tulot ovat kasvaneet: Yhtiöön on palkattu tammikuun ja heinäkuun välisenä aikana 53 uutta työntekijää. Ernst Prostin mukaan menestyksen perustana on johdonmukainen toiminta: ”Emme tee kompromisseja tuotteidemme laatuun liittyvissä asioissa. Tarjoamme asiakkaillemme aina tinkimättä parasta palvelua. Investoimme tinkimättä neljään tärkeimpään asiaan: Ihmisiin, markkinoihin, laitteisiin ja tuotemerkkeihin."
LIQUI MOLY hyötyy myös siitä, että moottoriöljyt ovat enenevässä määrin huipputeknisiä voiteluaineita, joiden tuotanto on yhä vaativampaa. Kaikki öljynvalmistajat eivät pysy tässä teknisessä muutoksessa mukana. LIQUI MOLY investoi jatkuvasti tutkimukseen, tuotantoon ja logistiikkaan aina ja erityisesti vaikeina aikoina. "Investointien leikkaaminen pandemian takia olisi sama kuin viljelijä myisi siemenensä sen sijaan, että kylväisi ne peltoon", sanoo Ernst Prost. "Sahaat vain oksaa, jolla istut, jos haet lyhyen aikavälin etua."

Vaikka LIQUI MOLY on selvinnyt pandemiasta hyvin, yhtiö kohtaa joka päivä suuria haasteita. Se näkyy myös tuloksissa. Ensimmäisen vuosipuoliskon 8,2 miljoonaa euroa on huomattavasti enemmän kuin vertailukauden 2020 (3,6 miljoonaa euroa), mutta selvästi edellisiä vuosia vähemmän. "Syynä ei ole ainoastaan se, että monet raaka-aineet ovat kallistuneet", toteaa Ernst Prost. "Joitakin on jopa vaikea saada." Lentoliikenne on romahtanut pandemian takia. Kerosiinin kysyntä on laskenut. Koska jalostamot eivät pysty valmistamaan raakaöljystä kerosiinin sijasta lämmitysöljyä tai jotain muuta, ne ajavat tuotantonsa alas. Sen seuraukset tuntevat myös moottoriöljyjen valmistajat, kuten LIQUI MOLY, koska niiden öljyjen ainesosat ovat vähissä. Ja kun moottoriöljy on valmistettu, voi kestää jonkin aikaa, ennen kuin tuote on toimitettu asiakkaille. Se johtuu siitä, että myös rahtilaivojen konttipaikat ovat vähissä. "Pandemia on häirinnyt vuosien mittaan kasvaneen toimitusjärjestelmän tasapainoa", sanoo Ernst Prost. Siitä huolimatta heinäkuu päättyi 2,2 miljoonan euron voittoon, joka on selvästi korkeampi kuin edellisten kuukausien voitto, joten toisen vuosipuoliskon näkymät ovat optimistiset. "Silti meidän on  varmasti painiskeltava seurausten kanssa koko loppuvuosi", jatkaa toimitusjohtaja. "Odotamme kustannusten kasvavan yhteensä 27 miljoonaa euroa. "Emme kuitenkaan valita esteistä, joita kohtalo on asettanut tiellemme, vaan käärimme hihat ja poistamme ne."