• 03/05/2021
  • Yritys

Kriisistä ei jälkeäkään LIQUI MOLYssa

Saksalaisen öljy- ja lisäaineasiantuntijan huhtikuun liikevaihto 60 prosenttia edellisvuotta suurempi

LIQUI MOLYn liikevaihdon voimakas kasvu jatkui myös huhtikuussa. Liikevaihto kohosi 60 miljoonaan euroon ja ylitti 60 prosentilla edellisvuoden huhtikuun, jolloin pandemia toki jo nakersi kysyntää. Kasvua oli kuitenkin myös huhtikuuhun 2019 verrattuna 26 prosenttia. ”Aloitimme tämän vuoden vauhdikkaasti, ja aiomme myös pitää vauhdin yllä”, toimitusjohtaja Ernst Prost sanoo.

Maaliskuu oli 65 miljoonan euron liikevaihdollaan yrityksen historian menestyksekkäin kuukausi. ”Emme pystyneet ylittämään maaliskuun tasoa huhtikuussa, mutta myös huhtikuu on vaikuttava osoitus tiimimme suorituskyvystä”, toimitusjohtaja Ernst Prost sanoo. Perinteisesti LIQUI MOLYn kasvu on ollut suurempaa muilla markkinoilla kuin Saksassa, missä sen on vaikea kasvaa jo entuudestaan suuren markkinaosuuden vuoksi.

Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana LIQUI MOLY kasvoi etenkin niillä strategisilla markkina-alueilla, joilla sillä on omia tytäryhtiöitä. Italiassa, Australiassa ja Etelä-Afrikassa liikevaihto kaksinkertaistui edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, ja jopa Yhdysvalloissa ja Kanadassa eli yrityksen suurimmilla markkinoilla Saksan jälkeen kasvua kertyi yli 40 prosenttia.

Kasvusta on kiittäminen viimeksi kuluneen vuoden aikana toteutettua vastasyklistä investointistrategiaa. ”Näyttää myös siltä, että osa kilpailijoista uinuu edelleen talviunta”, toimitusjohtaja Prost toteaa. Menestyksellä on kuitenkin myös kääntöpuolensa. ”Meidän on ponnisteltava saadaksemme riittävästi raaka-aineita. Kun niiden saanti on kunnossa, kamppailemme verissä päin merikuljetuksiin käytettävistä konteista, jotta saamme öljyt ja lisäaineet asiakkaiden luo. Sama paini jatkuu päivästä toiseen, mutta selätämme kyllä nämä hankaluudet", Prost vakuuttaa.

Pandemiasta johtuvat rajoitukset tuntuvat tietenkin myös LIQUI MOLYn toiminnassa useissa maissa. Toiminnan kansainvälisen hajauttamisen ansiosta yritys voi kuitenkin kompensoida liiketoiminnan horjahtelua joissakin maissa tekemällä parempaa tulosta toisaalla. ”Yleisesti talouden vauhti on kuitenkin kiihtymässä kaikkialla maailmassa. Toivomme, että tämän vuoden aikana palataan yhä enemmän kohti normaalia”, toimitusjohtaja Ernst Prost toteaa.