• 22/02/2018

”Menestys tulee kovalla työllä”

Toimitusjohtaja Ernst Prost kertoo LIQUI MOLYn menestyksestä
Maaliskuu 2018 – LIQUI MOLY tekee uusia liikevaihtoennätyksiä joka vuosi. Saksalainen öljy- ja lisäaineasiantuntija on velaton, ja yritys maksoi vähän aikaa sitten kullekin työntekijälle 11 000 euron palkkion. Menestys vaikuttaa jo itsestään selvältä. Toimitusjohtaja Ernst Prost paljastaa menestyksen salaisuuden, joka ei itse asiassa edes ole mikään salaisuus. Vuodesta 2006 LIQUI MOLYn liikevaihto on kolminkertaistunut, vaikka yritys toimii hitaasti kasvavalla alalla. Miten siinä on onnistuttu? Ernst Prost: Kovalla työllä. Niin yksinkertaista ja niin vaikeaa se on. Menestyksen laakereilla lepääminen ei käy meille. Haluamme marssia eteenpäin, emme jäädä paikoillemme. Palkkaamme ihmisiä, kehitämme uusia tuotteita, astumme uusille markkinoille ja lisäämme tuotantokapasiteettiamme. Olemme toimineet samalla tavalla jo vuosia. Kasvu on orgaanista. Ei ostoja, ei velkoja. Painamme eteenpäin omin voimin. Meillä on 120 miljoonan euron edestä omaa pääomaa, ja taseen loppusumma on 160 miljoonaa euroa. Toisin sanoen omavaraisuusaste on 75 prosenttia. Sen vuoksi minkäänlainen myrsky ei upota meitä. Menestystä kovalla työllä – se kuulostaa erittäin vanhanaikaiselta. Ernst Prost: Kenties. Ehkä kova työ ei enää joidenkin mielestä ole muodissa. Itse olen työurani aikana oppinut, menestys ei tule laiskoille, jotka nostavat jalat pöydälle ja odottavat rypäleiden tipahtamista suuhun. Menestys tulee kovalla työllä – huolimatta siitä, onko kyse yrityksen johtajasta, asiakasedustajasta tai tuotannon työntekijästä. Kun kaikki työntekijät toimivat näin, menestys syntyy kuin itsestään. Ja 11 000 euron palkinto lisää motivaatiota. Ernst Prost: Kyllä, tietenkin. Yrityksen menestyminen tarkoittaa jokaisen työntekijän menestymistä. Sen vuoksi on reilua, että kaikki saavat palkinnon menestyksestään. Ja palkinnon on oltava samansuuruinen. 11 000 on tietenkin suurempi raha tuotannossa työskenteleville kuin johtokunnan jäsenille. Etelä-Afrikan tytäryhtiössämme työskenteleville varastotyöntekijöille summa vastaa kahden vuoden palkkaa. Jopa harjoittelijat ja tilapäistyöläiset saavat 3 300 euron palkinnon. Tilapäistyöläiset? Ernst Prost: Meillä on 835 vakituisen työntekijän lisäksi myös 20–30 tilapäistyöläistä, jotka tulevat töihin tuotantohuippujen aikana ja toimivat pitkällä sairaslomalla olevien työntekijöiden sijaisina. Heidän tuntipalkkansa on 11–15,41 euroa. Kyse on aina pelkästään väliaikaisesta tilanteesta. Jos tarvitsemme tilapäistyöläisen työpanosta jatkuvasti, palkkaamme hänet. Olisimme typeriä, jos emme yrittäisi pitää tarvitsemiamme työntekijöitä. Viimeisten kolmen vuoden aikana olemme palkanneet 27 tilapäistyöläistä, eli lähes kolmasosan. Vahva yhteenkuuluvuuden tunne, suuri palkkio, jatkuva kasvu – tämä kuulostaa melkein maanpäälliseltä paratiisilta. Ernst Prost: Sitä se tietyllä tavalla onkin. Itse luotu paratiisi. On erittäin antoisaa, kun omaan työhön voi samaistua. Pieni paratiisimme voi kuitenkin olla olemassa vain niin kauan, kun me menestymme taloudellisesti. Palkintoihin tarvittavat rahat eivät putoa taivaasta, vaan ne on ensin tienattava. Kuten myös noin 10 miljoonaa euroa investointeihin, noin 5 miljoonaa euroa tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä 20 miljoonaa euroa markkinointiin ja mainontaan. Pelkästään tuotantovarastomme ovat 43 miljoonan euron arvoiset. Kaikki tämä on rahaa, jonka me olemme ensin tienanneet. Pelkäätkö, että muut yritykset kopioivat menestysreseptin? Ernst Prost: Se olisi vain mukavaa. Olisin iloinen, jos kaikki yritykset maksaisivat työntekijöilleen kunnollista palkkaa ja ansaittuja palkkioita. Onko sinulla mitään huolia tulevaisuuden suhteen? Kuten öljyn nouseva hinta, Breixit, kärjistyvät konfliktit monissa eri maissa? Ernst Prost: Epävarmuus kuuluu yrittäjyyteen. Sitä ei tarvitse pelätä, mutta se pitää hallita. Jos riskit kasvavat jossakin, mahdollisuudet kasvavat jossakin muualla. Meidän ei pidä vain juosta sokeana eurojen perässä. Jätän sellaiset kaupat mieluiten tekemättä, joista en ansaitse mitään. Sen vuoksi meillä ei ole käytännössä yhtään maksuvaikeuksia. Se on hyvä asia paitsi meille myös toimittajillemme ja asiakkaillemme. He tietävät, että olemme luotettava ja vakaa kumppani, joka ei horju, vaikka tuuli puhaltaisi päin naamaa. Tammikuussa myit LIQUI MOLY -osuutesi Würth-konsernille, mutta jatkat kuitenkin toimitusjohtajana. Ernst Prost: Myynti Würthille oli tärkeä askel LIQUI MOLYn tulevaisuuden varmistamiseksi pitkällä aikavälillä – myös minun aikani jälkeen. Kyse on kuitenkin loppujen lopuksi kulissien takaisesta omistajan vaihdoksesta. LIQUI MOLY jatkaa itsenäisenä, minä päätän yhä yrityksen kohtalosta ja me säilytämme menestyksekkään jakelumallimme tukkukaupassa. Kaikki pysyy ennallaan – varmuus lisääntyy.
LIQUI MOLY numeroina2017
Liikevaihto532 miljoonaa euroa
Tulos ennen veroja52 miljoonaa euroa
Taseen loppusumma160 miljoonaa euroa
Oma pääoma120 miljoonaa euroa
Pankkivelka0 euroa
 
Voiteluaineiden tuotantomäärä81 495 tonnia
Lisäaineiden tuotantomäärä16,7 miljoonaa pakkausta
Varastot42,8 miljoonaa euroa
 
Työntekijöitä824
Investoinnit käyttöomaisuuteen9,7 miljoonaa euroa
Markkinointi- ja mainontakulut19,8 miljoonaa euroa
Tutkimus- ja kehityskulut5,3 miljoonaa euroa