• 03/12/2020

LIQUI MOLYlle ennätyskuukausi

Öljy- ja lisäainevalmistajan saavutti yrityksen historian korkeimman marraskuun liikevaihdon

Viime kuukausi oli LIQUI MOLYn historian paras marraskuu. Saksalainen öljy- ja lisäaineasiantuntija saavutti syksyn viimeisenä kuuna lähes 62 miljoonan euron liikevaihdon. "Ensimmäiset hedelmät näkyvät jo kuivilla koronaoksilla", toimitusjohtaja Ernst Prost kommentoi tulosta.

Lähes 62 miljoonaa euroa tarkoittaa sitä, että kyseessä oli paitsi yrityksen historian paras marraskuu myös toiseksi suurin kuukausittainen liikevaihto ylipäätään. Vain viime tammikuussa liikevaihto oli vieläkin suurempi. Helmi- ja maaliskuu olivat myös vahvempia kuin koskaan aiemmin.

Sen jälkeen tuli korona. Pandemia on jättänyt jälkensä myös LIQUI MOLYn toimintaan. Yritys päätti kuitenkin vastata kriisiin kaikin voimin. Henkilökuntaa ei ole irtisanottu eikä työaikaa lyhennetty. Sen sijaan yritys on palkannut 101 uutta työntekijää. Sijoituksista ei ole luovuttu, vaan niitä on lisätty merkittävästi. Esimerkiksi markkinointibudjetti on kaksinkertaistunut. "Voimme turvautua kriisiä edeltäviin hyviin vuosiin. Keräsimme onneksi reservejä. Siten voimme nyt investoida tulevaisuuteen", Ernst Prost jatkaa. Tämän huomattavan vastasyklisen strategian avulla LIQUI MOLY taisteli kriisiä vastaan askel askeleelta. Ja marraskuussa liikevaihto oli 26 prosenttia edellisvuoden vastaavaa kuukautta korkeammalla tasolla.

"Olemme onnistuneet ensimmäisen kerran moneen kuukauteen kasvattamaan liikevaihtoamme kaksinumeroisella luvulla. Olemme panostaneet ihmisiin, tuotemerkkiimme, koneisiin ja markkinoihin, joten tämä on tekemämme työn looginen seuraus", saksalaisen voiteluainevalmistajan johtaja Ernst Prost sanoo. "Marraskuun 26 prosentin kasvu auttoi meidät ylös suosta. Tällä hetkellä kasvumme on 4,5 prosenttia, ja joulukuun tilauskirjat ovat täyttyneet. Siksi meidän on tehtävä tuotannossa ja jakelussa kaikkemme, jotta me voimme toimittaa asiakkaillemme halutut tuotteet. LIQUI MOLY haluaa jatkaa ensi vuonna aiempien ennätysvuosien polkua.