• 22/02/2018

LIQUI MOLY ja Kallio-Racing Supersportin MM-sarjassa

Suomalais-saksalaista moottoripyöräyhteistyötä

Suomalais-saksalaista moottoripyöräyhteistyötä

Helmikuu 2018 – LIQUI MOLY on nyt Kallio-Racingin sponsori. Saksalainen moottoriöljy- ja lisäaineasiantuntija on päättänyt alkaa tukea suomalaista tallia Supersportin MM-sarjassa. ”Kyse on suurimmasta sponsorointikohteestamme Suomessa”, Liqui Molyn markkinointijohtaja Peter Baumann kertoo. Sopimuksen syntymiseen vaikutti Sandro Cortese. Jo pitkään yhteistyötä LIQUI MOLYn kanssa tehnyt 28-vuotias saksalainen siirtyi täksi kaudeksi Kallio-Racingin kuljettajaksi. Cortese ajoi vuonna 2012 maailmanmestariksi Moto3-luokasssa. Sen lisäksi hän on ajanut LIQUI MOLYn tukemana viisi vuotta Moto2-luokassa ja saavuttanut siellä muutamia palkintopallisijoituksia. Tänä talvena hän jätti Moto2-luokan taakseen ja siirtyi Kallio-Racingin kuljettajaksi Superbike-sarjaan, jossa hän ajaa nyt Supersport-luokassa. Kallio-Racingin toinen kuljettaja on Loris Cresson (19). ”Kuljettajamme ovat hyvä yhdistelmä nuoruuden intoa ja pitkän uran tuomaa kokemusta”, Peter Baumann sanoo. ”Supersport saattaa hyvinkin nousta MotoGP:n rinnalle yhdeksi tärkeimmistä kansainvälisistä moottoripyöräurheilun sponsorointikohteistamme.” MotoGP-sarjassa LIQUI MOLYn manokset näkyvät kilparadalla, ja yritys on myös kaikkien Moto2- ja Moto3-tallien virallinen voiteluainetoimittaja. Sen lisäksi yritys sponsoroi Moto2-luokassa ajavaa Intact GP -tallia. LIQUI MOLYn moottoripyörille tarkoitettuun tuotevalikoimaan kuuluu moottoriöljyjen ja lisäaineiden lisäksi myös muita kemiallisia aineita, kuten ketjusuihkeita, kiillotusaineita, kypäränpuhdistusaineita ja haarukkaöljyjä. ”Näin laaja nimenomaisesti moottoripyörille suunnattu tuotevalikoima on alallamme ainutlaatuinen”, Peter Baumann sanoo. LIQUI MOLYn tuotteita myyvät kaupan käyvät ilmi osoitteesta www.liqui-moly.fi.