• 28/02/2022

Ernst Prost kerää avustuksia Ukrainaan

LIQUI MOLY ja eläkkeelle jäävä toimitusjohtaja Ernst Prost järjestävät yhdessä kansainvälisten liikekumppaneidensa kanssa avustustoimituksia sota-alueelle.

Ukrainan sota vaikuttaa merkittävästi myös saksalaisen LIQUI MOLY -voiteluaineyrityksen toimintaan. "Venäjän kauppa voidaan unohtaa", sanoo eläkkeelle jäävä toimitusjohtaja Ernst Prost. Sodan vuoksi yritykselle syntyy kuluvalla tilikaudella n. 40 miljoonan euron arvosta menetettyjä myyntejä ja avoimista saatavista odotetaan miljoonien eurojen tappioita. "Sillä ei kuitenkaan nyt ole merkitystä. Naapurissamme käydään sotaa, jota kukaan ei pitänyt mahdollisena. Tämä on hyökkäys vapaata maailmaamme vastaan. Meidän on nyt seistävä yhdessä rintamassa kaikkien valtiollisten liittoumiemme toimien takana", Ernst Prost sanoo. "Meillä on liikekumppaneita, asiakkaita ja ystäviä Venäjällä ja Ukrainassa. Kukaan heistä ei halua sotaa. Tämä inhimillinen kärsimys on meille sietämätöntä, ja me haluamme auttaa siellä, missä voimme", eläkkeelle jäävä LIQUI MOLYn toimitusjohtaja sanoo. Siksi hän kerää lahjoituksia tiiminsä ja liikekumppaniensa kanssa kaikkialta maailmasta. "Järjestämme avustuslähetysten toimitukset Ukrainaan. Lahjoituksilla hankimme sidemateriaaleja, lääkkeitä, lääketieteellisiä laitteita, ruokaa ja paljon muuta tarpeellista", Ernst Prost kuvailee suunnitelmaansa. Ernst Prostin Menschen für Frieden – Frieden für Menschen -säätiö sekä Ernst Prostin elämänkumppani sekä säätiön johtaja Kerstin Thiele työskentelevät nyt ympäri vuorokauden avustustoimitusten keräämiseksi. "Pitkäaikaiset liikekumppanimme Puolasta, Ukrainasta ja Venäjältä huolehtivat kuljetuksista. Toimitamme avustuslähetykset sinne, missä niitä tarvitaan. Keskelle sota-aluetta", Ernst Prost vahvistaa. Eläkkeelle jäävä toimitusjohtaja Prost, LIQUI MOLY ja liikekumppanit haluavat näin tehdä osansa ihmisten kärsimyksen lievittämiseksi. "Toivon, että tämä painajainen saadaan päätökseen nopeasti ja rauhanomaisesti", Ernst Prost toteaa. 
Voit tehdä lahjoituksen Ernst Prostin säätiölle avustushanketta varten. Jokainen euro käytetään lyhentämättömänä hankkeeseen. 


Siirry tästä saksankieliselle Avustustoimitukset Ukrainaan -lahjoitussivulle: https://www.betterplace.me/hilfsmittel-ukraine
Voit myös lahjoittaa suoraan Ernst Prostin säätiön lahjoituslomakkeella: https://www.ernst-prost-stiftung.org/