• 19/05/2020

"Nyt on ryhdistäydyttävä"

LIQUI MOLn toimitusjohtaja Ernst Prost suosittelee yhdessä tekemistä odottelun sijaan

Hyvät työntekijät,

kaikki on jo ihan riittävän monimutkaista. Yksinkertaista ja ongelmatonta ei enää ole. Yhä suurempi byrokratia ja kaikenlaiset määräykset haittaavat liiketoimintaamme ja työtämme. Sen vuoksi meidän ei itse tule tehdä asioista turhan monimutkaisia. Emme saa tehdä kärpäsestä härkästä tai keskittyä toissijaisiin asioihin. Meidän on keskityttävä tärkeisiin asioihin, liiketoimintaamme, asiakkaisiimme ja tuotemerkkiimme. Siten me keskitymme myös olemassaoloomme ja selviytymiseemme. Ja juuri sitä odotan yleisesti teiltä kaikilta, en ainoastaan koronakriisin aikaan. Älkää poiketko tältä polulta!

Voittavan strategian onnistuminen edellyttää sen johdonmukaista täytäntöönpanoa... Paraskaan suunnitelma ei auta, jos sitä noudatetaan vain vähän sinne päin. Meidän on ajateltava JA toimittava. Emme saa hätiköidä ja meidän on oltava terveellä tavalla sinnikkäitä. Emme saa luovuttaa ikinä, myöskään vaikeuksien keskellä! Ei, luovuttaa emme saa missään tapauksessa. Toimikaa määrätietoisesti ja taistelkaa! Ihmisten on myös oltava vakuuttuneita omista ideoistaan, visioistaan, tehtävistään ja missiostaan. On uskottava siihen, mitä tekee. Ja on hyvä uskoa myös itseensä. Yrityksemme on kunnossa, ja jotta tilanne ei muutu, meidän on työskenneltävä, luotava ja raadettava. Toivominen, odottelu tai asioista puhuminen eivät missään nimessä riitä. Meidän on seurattava alamme mullistuksia ja muutoksia. Piiloutuminen ja toivominen, että mikään ei muutu tai että asiat muuttuvat parempaan päin, on lapsellista. Sen sijaan meidän on analysoitava koko ajan, mitä tapahtuu (tai mikä menee pieleen) ja sen jälkeen johdonmukaisesti optimoitava toimintaamme, toimittava ja annettava mennä. Virheet on analysoitava perusteellisesti ja poistettava. Ja kyse ei ole silloin ikinä syyttelystä vaan aina parantamisesta.

Taloudellinen ja yrityksellinen kehityksemme ei sisällä pelkästään vahvuuksia vaan myös heikkouksia ja vaaroja. Juuri niissä asioissa meidän on parannettava! Ongelmat eivät poistu vain odottelemalla. Vanhan tonkiminen ei auta. Elämä koostuu muutoksista – halusimme sitä tai emme. Ja jos ei seuraa aikaa, jää ajan jalkoihin. Meillä on terve sekoitus vanhoja jääriä ja nuoria alkuja. Rutiinia ja uudistusmieltä. Kokemusta ja nuoruuden intoa. Rakastan tätä kokoonpanoa yrityksessämme.

Jos me haluamme nauttia, meidän on kuitenkin ensin tehtävä tarpeelliset asiat: Tuotettava liikevaihtoa, saatava tuloja, hallittava kustannuksia ja kehitettävä tulevaisuuteen sopivia konsepteja ja strategioita. Emme saa byrokratian ja muiden vastaavien asioiden viidakossa unohtaa, että yritys selviää vain, jos sen työntekijät tekevät joka päivä työnsä hyvin ja kunnolla.

Jos me mietimme vain talousvaliokuntia, sääntöjen noudattamista, tietosuoja-asetusta ja vastaavia ja keksimme siihen vielä päälle omia työllistämisohjelmia, meillä ei ole aikaa tehdä tärkeää työtä tuotteiden, asiakkaiden, tuotantoprosessien, toimittajien ja kilpailijoiden parissa. Ennen kuin me voimme keskittyä johonkin vapaaehtoiseen kivaan tai tehdä uusia sankaritekoja, meidän on aina ensin laitettava oma talomme kuntoon ja parannettava asioita, jotka eivät juuri nyt suju niin hyvin. Siinä on työtä enemmän kuin riittävästi. Ja tätä taustaa vasten meidät myös arvioidaan. Emme ole mikään konserni tai viranomainen, vaan voimakas joukko!

Lehdistä voi aina lukea seuraavanlaisia otsikoita (ei vain kriisiaikoina): "Henkilöstöä vähennetään – voittojen lisäämiseksi" tai "työpaikkoja vähennetään rakennemuutoksen vuoksi". Todellisuudessa tällöin on jääty kehityksestä jälkeen tai jääty paistattelemaan menneissä ajoissa sen sijaan, että kurssia olisi käännetty ajoissa. Niin ei saa käydä meille! Älkää antako ponnistustemme valua hukkaan ongelma-aikoina tai menestysaikoina! Rautaisin muskelein kilpailijat on helpompi voittaa. Mielestämme olemme voimakkaita ja valmiita kriiseihin.

Yrityksemme tulevaisuuden varmistamisen kannalta voin sanoa seuraavaa: On olemassa asioita, joista tiedämme, että tiedämme ne. Ja on olemassa asioita, joista tiedämme, että me emme tiedä niitä. Ja kolmanneksi on olemassa asioita, joita me emme edes tiedä, että me emme tiedä niitä... Yllätys!

Toisin sanoen: Ihmiset näkevät vain sen, minkä he tuntevat. On varmasti olemassa asioita, joita me emme tunne ja joiden olemassaolosta me emme edes tiedä. Miten niihin tulee suhtautua? Vastaus: Meidän on pysyttävä joka päivä hereillä, keskityttävä tärkeimpään, tehtävä työmme ja unohtaa tarpeettomat sivuseikat. Meidän on toimittava nöyrästi ja nähtävä, mitä me voimme tehdä. Nähtävä, mihin matka meidät johtaa, reagoitava muutoksiin johdonmukaisesti ja pidettävä muutoksia mahdollisuuksina. Eikä ikinä tehdä sitä virhettä, että jäisimme paikoillemme, koska meillä meni niin hyvin...

Toimitusjohtajanne

Ernst Prost