• 24/09/2019
  • Yritys

Afrikan lämpöä Euroopan talvessa

LIQUI MOLY esittelee eroottisen kalenterinsa vuodelle 2020

Syyskuu 2019 – LIQUI MOLYn eroottinen kalenteri vuodelle 2020 synnyttää todellista kaipuuta kaukomaille. Kuvat on tällä kertaa otettu Etelä-Afrikassa. Erityistä on myös se, että kalenterissa on 12 kuvan sijaan 24 kuvaa. Toisin sanoen sivua voi vaihtaa joka toinen viikko. ”Afrikassa otetut kuvat lämmittävät varmasti sydäntä, kun talvi on saapunut Eurooppaan”, saksalaisen öljy- ja lisäainevalmistajan toimitusjohtaja Ernst Prost sanoo.

LIQUI MOLY ei ole aiemminkaan tyytynyt vain kahteentoista kuvaan vaan luonut sekä 13 että 14 kuukauden mittaisia kalentereita. LIQUI MOLY -kalenterit eivät kuitenkaan vielä ikinä ole olleet niin kattavia kuin nyt vuonna 2020.

Kuvat on otettu Etelä-Afrikassa Krugerin kansallispuiston lähellä. Kaikkien kuvien ottamiseen meni viikko. Jo vuoden 2016 kalenterin valokuvat otettiin Etelä-Afrikassa, mutta silloin ne otettiin korjaamossa ja eräässä autotalossa. Nyt suunnaksi otettiin luonto.

Kyse on yhä eroottisesta kalenterista, mutta kuvat ovat aiempia vuosia siveämpiä. ”Kuvat ovat hyvän maun mukaisia ja esteettisiä. Ne eivät ole halpoja, mutta eivät myöskään taiteellisia ja liian mietittyjä”, Ernst Prost kuvailee. ”Halusimme luoda niiden avulla asiakkaidemme sydämiin pientä kaipuuta kaukomaille.”

160 000 kappaleen painos on suunnattu ennen kaikkea liikekumppaneille. Muutamia kappaleita tulee kuitenkin myös myyntiin LIQUI MOLY -verkkokauppaan.

Tarjolla on myös LIQUI MOLYn moottoriurheilukalenteri, jos maalattu pelti miellyttää alastonta ihoa enemmän. Se luo katsauksen öljy-yrityksen moniin eri aktiviteetteihin. Moottoripyörät, kilpa-autot ja rekat, kisat kilparadoilla, ratojen ulkopuolella ja vedessä. Moottoriurheilufanien täytyy kuitenkin tyytyä pienempään määrään kuvia. Kalenterissa on nimittäin perinteiseen tapaan kaksitoista kuukausisivua.

 

Tietoja toimitukselle

Me toimitamme mielellämme esimerkkikappaleita arvosteluihin ja arvontoihin. Jos olet kiinnostunut, ota meihin yhteyttä.