• 29/04/2016
  • Yritys

LIQUI MOLY tekee ennätyksen ennätyksen perään

Yritys ylsi huhtikuussa jälleen historiansa suurimpaan liikevaihtoon heti maaliskuun ennätyskuukauden jälkeen - Vuoden liikevaihtotavoite ensimmäistä kertaa puoli miljardia euroa
Ulm, toukokuu 2016 – Usain Boltin ja Michael Phelpsin kaltaisille huippu-urheilijoille ennätykset ovat arkipäivää. Jamaikalainen pikajuoksija ja yhdysvaltalainen uimari nappaavat mestaruuksia ja lyövät aiemmat huippuaikansa. Saksalainen moottoriöljy- ja lisäaineasiantuntija LIQUI MOLY löi huhtikuussa vasta maaliskuussa tekemänsä liikevaihtoennätyksen. Voiteluaineita valmistavan yrityksen tulos 45,1 miljoonaa euroa on sen lähes 60-vuotisen historian ennätys.
Maaliskuussa ja huhtikuussa tehtiin kaksi liikevaihtoennätystä peräkkäin. Maaliskuussa LIQUI MOLYn liikevaihto oli 42,4 miljoonaa euroa, mikä on 14 prosenttia edellisvuoden maaliskuuta enemmän ja kaikkien aikojen ennätys – huhtikuun loppuun asti. Toinen vuosineljännes alkoi nimittäin samalla tavalla kuin ensimmäinen neljännes loppui – ennätysliikevaihdolla. Huhtikuussa liikevaihdoksi kirjattiin 45,1 miljoonaa euroa. Se on 15 prosenttia enemmän kuin huhtikuussa 2015. "Emme luota myöhäiseen loppukiriin, vaan painamme kaasupolkimen pohjaan heti tammikuussa", LIQUI MOLYn toimitusjohtaja Ernst Prost kommentoi ennätystehtailua.
Viime kuukausien huipputulokset osoittavat, miten kovaa yrityksellä menee. Uusimpien ennätysliikevaihtojen lisäksi yritys ilmoitti ennätyksistä myös viime vuoden syyskuussa ja heinäkuussa. Kasvu verrattuna vuoden 2015 vastaavaan ajankohtaan oli maaliskuussa 5,2 miljoonaa euroa ja huhtikuussa 5,9 miljoonaa euroa. Kokonaismarkkinat huomioon ottaen ennätystuloksen merkitys on vieläkin suurempi. "Aseelliset konfliktit aiheuttavat maailmanlaajuisesti suuria häiriöitä. Myös meidän alallamme on suuria vaikeuksia." Lisäksi käynnissä on hintasota öljyntuottajamaiden välillä. Monet öljyjen ja voiteluaineiden valmistajat ovat myös itse vääntäneet hintaruuvia. "Markkinatilanne on siksi vaikeampi Saksassa valmistetuille tuotteille", LIQUI MOLYn johtaja sanoo. "Mutta me vastaamme hintasotaan jatkossakin tuotteiden erinomaisella laadulla, huoltopalveluilla, ratkaisuilla teknisiin ongelmiin sekä henkilökohtaisella asiakaspalvelulla."
Ja tämä polku sopii yritykselle erittäin hyvin, myös sesonkimyynnin ansiosta. Perinteisesti keväällä moottoripyörät sekä uudemmat ja vanhemmat klassikkoautot herätetään talviunilta, ja myös arkikäytössä olevia ajoneuvoja huolletaan. Kaupoille ja korjaamoille se merkitsee korkeasuhdannetta. "Myös se on vaikuttanut loistavaan liikevaihtoon", toimitusjohtaja sanoo. Päättyneet ennätyskuukaudet antavat Ernst Prostille uskoa siihen, että jatkossakin voidaan odottaa vahvoja kuukausia. Kesällä monet auton- ja moottoripyöränkuljettajat haluavat tarkistuttaa ajoneuvonsa ennen lomaa. LIQUI MOLY tarjoaa korjaamoille tällaisia töitä varten suuren valikoiman erilaisia tuotteita, aina huoltospraystä ja ilmastoinnin puhdistusaineista moottorin huuhteluaineisiin ja tietenkin moottoriöljyihin. "Uudet palvelut, kuten Gear-Tronic-konsepti automaattivaihteistoöljyjen täysin automaattiseen vaihtoon, laajentavat kauppojen, korjaamoiden ja LIQUI MOLYn liiketoimintamahdollisuuksia", Ernst Prost sanoo.
Jos kaikki onnistuu hyvin, toinen neljännes jättää ensimmäisen samalla tavalla varjoonsa kuin huhtikuun liikevaihto jätti maaliskuun. Tilikauden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana LIQUI MOLYn liikevaihto oli 113 miljoonaa euroa, kymmenen prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavalla ajanjaksolla. Myös vuoden ensimmäisen kolmanneksen tulos vakuuttaa: 158 miljoonan euron liikevaihto ja yhdentoista prosentin kasvu edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. "Olemme itse asettaneet tavoitteemme korkealle. Ahkeran harjoittelun ja kovan kurin avulla pääsemme todennäköisesti kuitenkin piakkoin juhlistamaan jälleen uutta kuukausiennätystä. Viimeistään vuoden lopussa haluamme päästä juhlimaan uutta ennätystä. Olemme suunnanneet katseemme tiukasti maagiseen puolen miljardin euron liikevaihdon rajaan", yrityksen johtaja kertoo. "Ja Usain Boltin sekä Michael Phelpsin kaltaisten ihmisten tavoin haluamme vakiinnuttaa paikkamme maailmanlaajuisena huippumerkkinä."
Suomessa LIQUI MOLY -tuotteita markkinoivat Atoy Automotive Oy, Koivunen Oy ja Kaha Oy.
Tietoa LIQUI MOLYsta
LIQUI MOLY GmbH Ulmista Etelä-Saksasta tarjoaa laajan valikoiman korkealaatuisia tuotteita kuten moottoriöljyjä, lisäaineita, autonhoitotuotteita ja huoltotuotteita. Tuotevalikoima käsittää yli 4000 nimikettä. LIQUI MOLY kehittää ja testaa tuotteensa omissa laboratorioissa, valmistaa ainoastaan Saksassa ja markkinoi itse kaikkia tuotteita. Yli 50 vuotta sitten perustettu LIQUI MOLY kuuluu alansa johtaviin yrityksiin. Sen tuotteita myydään Saksassa ja 120 muussa maassa.