• 13/11/2014
  • Yritys

LIQUI MOLY mainostaa vuodesta 2015 lähtien MotoGP-sarjassa

Moottoriöljy­valmistajan suurin kansainvälinen mainosinvestointi
Marraskuu 2014 – Ensi vuodesta lähtien moottoriurheilun ystävät voivat nähdä LIQUI MOLYn sinipunaisen logon yhä useammin ympäri maailman. Saksalainen yritys tulee näkymään upealla tavalla moottoripyörien kuninkuusluokan radanvarsimainoksissa. "Kyseessä on yrityksen historian suurin kansainvälinen mainosinvestointi", LIQUI MOLYn markkinointijohtaja Peter Baumann sanoo. "Se on paljon rahaa, mutta se on myös hyvin investoitua rahaa", Baumann sanoo. Pelkästään kisoihin matkaa vuosittain yli kaksi miljoonaa moottoriurheilun ystävää. Sen lisäksi on satoja miljoonia TV-katsojia. On tuskin olemassa maata, jossa MotoGP-kisoja ei näkyisi. LIQUI MOLY on sponsoroinut jo kahden vuoden ajan Moto2-luokassa kilpailevaa tallia, jossa ajaa entinen Moto3-maailmanmestari Sandro Cortese. Uusi investointi menee kuitenkin paljon pidemmälle. Peter Baumann: "Nyt kohteena ei ole vain yksi kuljettaja, vaan koko sarja. Merkkimme näkyy medioissa vuosittain 18 kisan ajan. Se lisää merkkimme maailmanlaajuista tunnettuutta huomattavasti." Suomessa LIQUI MOLY -tuotteita markkinoivat Atoy Automotive Oy, Koivunen Oy ja Kaha Oy. Tietoa LIQUI MOLYsta
LIQUI MOLY GmbH Ulmista Etelä-Saksasta tarjoaa laajan valikoiman korkealaatuisia tuotteita kuten moottoriöljyjä, lisäaineita, autonhoitotuotteita ja huoltotuotteita. Tuotevalikoima käsittää yli 4000 nimikettä. LIQUI MOLY kehittää ja testaa tuotteensa omissa laboratorioissa, valmistaa ainoastaan Saksassa ja markkinoi itse kaikkia tuotteita. Yli 50 vuotta sitten perustettu LIQUI MOLY kuuluu alansa johtaviin yrityksiin. Sen tuotteita myydään Saksassa ja 110 muussa maassa.