• 25/04/2020
  • Corona-Krise

"When the going gets tough, the tough get going."

Tämän päivän kirjeessä Ernst Prost selvittää, mitkä ovat yritystoiminnan, itsensä motivoimisen ja urheilun yhtäläisyydet.

Hyvää huomenta, kollegat!

 

"When the going gets tough, the tough get going." – Kun peli käy kovaksi, kovimmat vasta alkavat pelata. Rakastan tätä lausahdusta ja olen omaksunut sen jo kauan sitten. Silloin, kun pelasin TSV Lauterbachin nuorten joukkueessa ja myöhemmin edustusjoukkueessa (lähinnä kuitenkin kakkosjoukkueessa...) C-tason jalkapalloa. Putoaminen alemmas ei enää ollut mahdollista, mutta nousukaan ei oikein ottanut onnistuakseen...  Pelasimme kuitenkin niin kuin henkemme olisi riippunut siitä. Ei muuta kuin palloa ja vastustajia kohti. Häviäminen oli kamalaa ja voittaminen ihanaa. Meillä ei ollut mitään sen suurempaa tavoitetta. Kyse oli vain meistä, halustamme pelata ja intohimostamme peliä kohtaan.

Miten tämän intohimon voi siirtää työpaikalle? Miten työtehtävistä voi suoriutua harrastuksista tutulla ilolla ja intohimolla? Hyvä kysymys, vai mitä? Luulen, että suuri osa siitä riippuu ihmisestä itsestään, siitä, miten paljon hän itse haluaa kehittyä ja miten paljon intohimoa hänessä on. Muiden motivoimiseen en niinkään usko. Joko sitä haluaa tai ei halua. Mutta turhautuminen vie ilon. Joten ei turhauduta niin nopeasti, eikä ainakaan pikkuasioista. Voin asettaa puitteet, mutta lopun on tultava itsestä. Lapsia voi ehkä saada tekemään asioita sanomalla "onnistut kyllä", mutta aikuisia se ei motivoi.

Ilo ja intohimo, peli-ilo, onnelliset hetket harrastusten tai työn parissa ja halu voittaa. Se on mahtavaa! Uskokaa minua, meillä kaikilla on sitä. Se on vain päästettävä ulos! Juoksin aikoinaan myös maratonin. Minulla on myös maratoniin oma oppini: kyse ei ole voimasta eikä edes kestävyydestä eikä ainakaan nopeudesta, vaan kyvystä kärsiä. Siitä voi toki olla montaa mieltä. On kestettävä ja oltava valmis kärsimään. Mikään ei synny tyhjästä!

Pidin myös nyrkkeilystä, mutta en halua sanoa, mitä sitä harrastaessani ajattelin. En halua yllättää teitä. Mutta sen verran sanon, että joskus on myös osattava ottaa iskuja vastaan. Joskus vähemmän, joskus enemmän. Maahan lyöminen ei tarkoita, että sinne pitäisi jäädä makaamaan, vaan että sieltä pitää taas nousta seisomaan. Sokea ympäriinsä lyöminen tuottaa yhtä vähän tulosta kuin puolustuksen unohtaminen. Hyökkäys ja puolustus kuuluvat yhteen. Kumpaakaan ei saa laiminlyödä. Ja ilman kuntoa, voimaa ja voitontahtoa kehään ei kannata edes nousta. Kuten näette, urheilulla on paljon yhteistä työmme, yrityksemme ja toimintatapamme kanssa. Ja vielä: urheilijat ovat kovia, mutta aina reiluja!

Toivotan teille erinomaista viikonloppua! Urheilullisin terveisin

toivottaa

Ernst Prost

Toimitusjohtaja