• 31/03/2022

Korkeat polttoainehinnat? Näin autoilijat voivat säästää

Alenna kustannuksia LIQUI MOLY n avulla

Huoltoasemien nykyhinnat voivat järkyttää autoilijaa. Hintoihin ei voi itse vaikuttaa, mutta auton käyttökustannuksia voi pienentää muutamalla helpolla konstilla. "Autoilija voi säästää paitsi polttoainekuluissa myös piilokustannuksissa" toteaa öljy- ja lisäainevalmistaja LIQUI MOLYn tutkimus- ja kehitysjohtaja David Kaiser.

Joka kerta, kun moottori käy, muodostuu palamisjäämiä, jotka tarttuvat myös ruiskusuuttimiin. Hienoihin ruiskusuuttimiin päätyessään palamisjäämät saavat aikaan sen, ettei bensiini hajoa enää yhtä hienoksi. Tämän seurauksena palaminen ei ole enää niin tehokasta. Tällöin moottorin teho laskee ja bensiinin kulutus kasvaa. "Lisäksi muodostuu yhä enemmän palamisjäämiä, jotka pahentavat ongelmaa", David Kaiser sanoo. "Koska prosessi vahvistuu vähitellen, autonomistaja ei yleensä huomaa kulutuksen kasvavan." Mitä vanhempi auto on, sitä suurempi on sen kilometrimäärä, ja mitä heikompi bensiinin laatu, sitä suuremmaksi ongelma muodostuu.

Korjauskeino on LIQUI MOLYn ruiskutusjärjestelmän puhdistusaine. Se on polttoaineen lisäaine, jota kaadetaan helposti polttoainesäiliöön. Kun moottori käy, tuotteen puhdistuskemikaalit kulkeutuvat bensiinin mukana ruiskuttimiin ja poistavat vähitellen haitalliset epäpuhtaudet. "Moottori saa alkuperäiset kulutusarvonsa ja alkuperäisen tehonsa takaisin", sanoo David Kaiser. "Puhtaat ruiskuttimet vähentävät myös toimintahäiriöiden riskiä. Tämä on merkittävä kustannusetu, koska ruiskuttimet ovat kalliita." LIQUI MOLYn Super Diesel -lisäaine on vastaava, dieselmoottoreille tarkoitettu lisäaine.

Kun öljynvaihto lähestyy, juoksevia kustannuksia voidaan alentaa entisestään. Tätä varten vanhaan öljyyn lisätään juuri ennen öljynvaihtoa LIQUI MOLY Motor Clean -lisäainetta. Sen puhdistavat ainesosat irrottavat kerrostumia ja likaa öljykierrosta, minkä jälkeen ne tyhjennetään yhdessä vanhan öljyn kanssa. Uusi öljy lisätään puhtaaseen moottoriin, jolloin sen ominaisuudet voidaan hyödyntää tehokkaimmin. "Öljykierrossa olevat kerrostumat heikentävät tiivistysvaikutusta moottorissa ja lisäävät siten polttoaineen kulutusta", David Kaiser sanoo. "Ne lisäävät myös sellaisten vaurioiden riskiä, jotka olisivat olleet vältettävissä."

Moottoriöljyä valitessa väärä säästeliäisyys voi tulla kalliiksi. David Kaiser kertoo: "Moottoriöljy on nykyään nestemäinen varaosa, jonka on sovittava tarkasti kulloiseenkin moottoriin. Väärän moottoriöljyn käyttö on kuin asentaisi autoon epäsopivan varaosan. Seuraukset vaihtelevat lisääntyneestä kulumisesta ja öljykierron kerrostumista pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmän ongelmiin ja vakaviin moottorivaurioihin." Sen vuoksi sopivaan ja laadukkaaseen moottoriöljyyn käytetty muutama ylimääräinen euro on hyvä investointi. Osoitteessa www.liqui-moly.com oleva öljyopas ilmoittaa rekisterinumeron syöttämisen jälkeen tarkalleen kyseiseen auton soveltuvat öljyt.

Öljynvaihdon jälkeen uuteen öljyyn voi lisätä vielä yhden tölkin LIQUI MOLY Cera Teciä. Se on kulumiselta suojaava lisäaine, joka suojaa moottoria sekä kemiallisesti että fyysisesti. Tämän mahdollistavat Cera Tecin sisältävät, moottorin kitkaa vähentävät ainesosat. Kitkan väheneminen tarkoittaa myös pienempää polttoaineen kulutusta. "Ja mikä tärkeintä, kulumisen väheneminen tarkoittaa myös sitä, että korjaukset voidaan välttää ja moottori kestää pidempään", David Kaiser sanoo.

Näiden keinojen avulla polttonestekustannuksia voidaan vähentää jonkin verran. "Suuremmat säästövaikutukset tulevat kuitenkin muualta", David Kaiser toteaa. "Mistään muualta ei voi säästää niin paljon rahaa kuin korjauskustannuksista, jotka olisi voitu välttää, sekä auton pidemmällä käyttöiän myötä."

 

Peter Szarafinski
Suhdetoimintajohtaja, ulkomaat
Puhelin:
+49 731 1420-189
Faksi:
+49 731 1420-82
Sähköposti:
peter.​szarafinski@​liqui-​moly.de