• 21/04/2020
  • Corona-Krise

"1 miljoonaa miljoonaa = 1 biljoona".

Tässä kirjeessä Ernst Prost selvittää, miten valtio voi käyttää alhaista korkotasoa hyväkseen talouden elvyttämisen rahoittamiseen koronakriisin jälkeen.

Hyvät työtoverit,

 

käytän nykyään mielelläni sotaisia termejä, kuten sankarimaista taistelua. Monesti pienen viinilasillisen tai Clausewitzin kirjojen lukemisen jälkeen... Mutta sotaretoriikkaan en ala – huolimatta siitä, miten dramaattisesti haluaisin kuvailla tilannetta ja tehtäviämme. Kuten aiemmin olen sanonut, sota on ihan eri asia kuin kriisi. Ja olen jo kerran kuvaillut taistelun ja sodan välisen eron. Sota tapaa ihmisiä – taistelu pelastaa henkiä.

Ja omasta mielestäni sodan ja tämän kriisin välillä on vielä yksi suuri ero: sodassa kaikki tuhotaan. Koneet, tehtaat, laitokset, talot – kaikki. Kaikki arvokkaat asiat, kaikki omaisuus. Yksityisomaisuuden, yritysomaisuuden ja valtiollisten rakenteiden tuhoutumista ei nyt ole tapahtumassa – vaikka moni asia onkin jo joutunut kärsimään. Meidän ei kuitenkaan tarvitse rakentaa kaikkea uudelleen, kuten toisen maailmansodan jälkeen. Meidän on vain saatava kaikki taas uudelleen pyörimään. Tehtävä ei ole pieni, muttei myöskään mahdoton. Tämä ero on mielestäni tärkeä, sillä monet kirjoittavat tällä hetkellä talouden tuhoutumisesta. Kyse on ehkä kuitenkin enemmän vastentahtoisesta, koomamaisesta talviunesta...

Saksassa on mielestäni hyvää alituinen työteliäisyys. Se on jo 90 prosenttia siitä, mitä me tarvitsemme kaiken saamiseksi taas käyntiin. Ja sen päälle vielä 1000 miljardia euroa eli miljoona miljoonaa... Eli siis biljoona euroa. Miksei jopa kaksi biljoonaa. Mutta entä sitten? Raha ei maksa tällä hetkellä mitään. Rahan kustannukset ovat korkoja, ja niitä Saksan valtion ei tällä hetkellä tarvitse maksaa. Onni onnettomuudessa... Kun korkotaso oli ylhäällä, Saksa maksoi valtion veloista vuosittain 20–40 miljardia euroa korkoja. Nollaprosentti ja korottomuus tarjoavat mahdollisuuden unohtaa suuren osan näistä korkomiljardeista talousarviossa. Tämä on hyvä uutinen.

Entä mitä Saksan talousarviolle tapahtuu, jos velkaa otetaan kaksi biljoonaa euroa lisää nykyisten kahden biljoonan päälle? Ei mitään! Niin kauan kuin valtion ei tarvitse maksaa siitä korkoa, ylimääräisiä kustannuksia ei ole eikä muualta tarvitse säästää. Olisi kamalaa, jos meidän olisi kriisin vuoksi otettava paljon lainaa ja lainojen vuoksi säästettävä paljon jostakin muusta. Se ei kuitenkaan ole tarpeen. Korottomien velkojen kanssa on helppo elää. Etenkin, kun velkaa otetaan omilta kansalaisilta. Tarkoitan tässä siis valtion joukkovelkakirjalainoja.

En ole talousministeri vaan pelkkä yksinkertainen toimitusjohtaja, mutta niin minä toimisin. Antaisin mennä ja Mario Draghin tavoin sanoisin "whatever it takes". Ottaisin juuri niin paljon lainaa kuin tarvitsisin talouden elvyttämiseksi. Tässä tilanteessa rahan säästäminen olisi yhtä järjetöntä kuin kellon pysäyttäminen ajan säästämiseksi.

Nyt voisi myös aloittaa tarpeellisia investointiohjelmia, jotta osittain hatara saksalainen infrastruktuuri saataisiin huippukuntoon. Koulut, sillat, digitalisointi, kestäviin energiamuotoihin siirtyminen ja terveydenhuolto. On siis paljon tehtävää. Työvoimaa on paljon, ja jos voiteluainetta eli rahaa pumpataan moottoriin, tilanne on kriisin jälkeen parempi kuin ennen kriisiä. Jos hommat hoidetaan taitavasti, tämä resepti toimii paitsi Saksassa myös muualla Euroopassa. Siinä ei kuitenkaan jää tilaa ideologialle, kansankiihkolle tai fundamentalistisuudelle. EKP:n eurobondien avulla myös muut maat voivat saada lisää rahaa alhaisella korolla – ja lainanotto kannattaa vain, jos korot ovat alhaiset!

 

Toimitusjohtajanne 

 

Ernst Prost