• 10/07/2020

Suuri kriisi

LIQUI MOLYn toimitusjohtaja Ernst Prost puhuu taloudenhoidosta pandemian keskellä

Tämä kriisi on liian suuri, että sen voisi jättää hyödyntämättä

Hyvät kollegat ja kanssayrittäjät!

Tämä kriisi on niin suuri, että me emme saa jättää sitä hyödyntämättä. Monet yritykset ovat selkä seinää vasten tai jyrkänteen reunalla. Monet eivät tule selviämään yksin ja tarvitsevat siksi valtion apua, eli toisin sanoen verorahoja. On olemassa myös yrityksiä, jotka alistuvat kohtaloonsa jopa fatalistiseen tyyliin, eivät osoita sitoutumista tai taistele vastaan eivätkä tee kohtalonsa muuttamiseksi oikeastaan mitään. Ja nyt koronalomautusten päälle tulee vielä lomakausi... No, kaikki tavallaan, mutta ei pidä valittaa, jos on valintansa tehnyt.
Me olemme päättäneet hyödyntää tämän kriisin mahdollisuudet johdonmukaisesti. Kriisejä ei nimittäin saa jättää hyödyntämättä... Ja se, mitä me olemme tehneet, on suhteellisen yksinkertaista. Periaatteessa olemme vahvistaneet toimiamme huomattavasti. Emme ole tehneet mitään toisin, ainoastaan enemmän. Enemmän mainontaa, enemmän sponsorointia, enemmän myynninedistämistä, enemmän kampanjoita ja enemmän aktiviteetteja – eli enemmän työtä. Ja olemme tietenkin investoineet enemmän rahaa. Ja palkanneet 36 uutta työntekijää...  Tämä vastarintaohjelma on parantanut suhteellista voimaamme kilpailijoihimme nähden. Ei ole tarpeen olla paras. Riittää, että on parempi kuin muut. Sama koskee myös älykkyyttä... :) Monesti jo pelkällä ahertamisella pääsee pitkälle. Pelissä ihminen ottaa mittaa ihmisestä. Myyntiedustaja myyntiedustajasta. Myyjä myyjästä. Parempi voittakoon! Merkkimme vetovoiman lisäksi menestyksemme riippuu pitkälti myyntiedustajiemme eriomaisesta myyntitehosta. Miten kilpailun asiakkaista voisi voittaa, jos myyjiä ei ole? Moni asia tapahtuu internetissä – mutta ei kaikki. Ja liiketoimet tehdään yhä ihmisten välillä. Huolehdimme asiakkaistamme – henkilökohtaisesti! Se antaa positiivisia signaaleja etenkin vaikeina aikoina.
Tähän loppuun puhun vielä vähän viikonlopusta. Pääsimme viimein taas nauttimaan F1-kisoista. Toivon näkeväni monia hienoja kuvia, joiden taustalla näkyy tuotemerkkimme. Toivon myös, että kisoissa ei tapahdu onnettomuuksia. Ja tietenkin, että kisat toimivat positiivisina sysäyksinä ostopäätöksiin, jotka toivottavasti pian näkyvät liikevaihdossamme. Jatketaan siis taistelua. Taistellaan jokaisesta öljylitrasta, autonhoitotuotteesta ja lisäainepurkista – jokaisesta toimeksiannosta ja jokaisesta asiakkaasta, päivin öin!

Ystävällisin terveisin

Toimitusjohtajanne

Ernst Prost