• 04/02/2019
  • Yritys

LIQUI MOLY: ensimmäinen maailmanlaajuinen verkkokampanja oli suuri menestys

Öljy- ja lisäainevalmistaja tyytyväinen lopputulokseen – kampanja toteutettiin 50 kielellä 128 eri maassa

Helmikuu 2019 – Saksalaisen öljy- ja lisäainevalmistajan LIQUI MOLYn ensimmäinen maailmanlaajuinen verkkokampanja oli suuri menestys. Yritys asetti tavoitteekseen miljardi impressiota. "Kampanja sujui kuitenkin niin hyvin, että saimme lopulta 1,6 miljardia impressiota", toimitusjohtaja Ernst Prost sanoo.

LIQUI MOLY teki kolme kuukautta kestäneestä digitaalisesta kampanjasta tietoisesti laajan. Kampanja toteutettiin 50 kielellä 128 eri maassa. Pääpaino oli tietenkin yrityksen kotimarkkinoilla Saksassa sekä muilla vahvoilla markkinoilla, kuten Yhdysvalloissa. Kampanja toteutettiin kuitenkin myös esimerkiksi Togossa, Haitissa ja Mongoliassa.

"Siten me olemme lisänneet LIQUI MOLYn markkinatunnettuutta ympäri maailman ja tukeneet paikallisia myyjiä", Ernst Prost sanoo. Myyjät pystyivät myös liittymään itse mukaan kampanjaan ja siten lisäämään siitä saamaansa hyötyä. "Se ei maksanut heille senttiäkään", toimitusjohtaja painottaa.

Kampanja sisälsi myös kilpailun. Palkintoina oli ainutlaatuisia matkoja, jotka sisälsivät VIP-liput MotoGP-kisaan. LIQUI MOLY on ollut mukana MotoGP-sarjassa jo vuosia. Kilpailuun osallistui maailmanlaajuisesti yli 85 000 henkeä. Voittajiksi arvottiin John Jester Easleystä Etelä-Carolinasta Yhdysvalloista (matka Berliiniin), Frank Stege-Schilly Düsseldorfista Saksasta (matka New Yorkiin) ja Vicko Peovic Sabettasta Venäjältä (matka Malesiaan). Myös LIQUI MOLY kuului voittajiin, sillä uutiskirjeen tilaajia oli yli 25 000.

"Tämä kampanja oli suuri menestys", Ernst Prost kertoo. "Samalla olemme näyttäneet kilpailijoille, missä kaappi seisoo."