• 30/04/2020

Arvotyö, kusipääkonsepti ja leivänmurut

Tämänpäiväisessä kollegoille osoittamassaan kirjeessä Ernst Prost kertoo, miten tärkeä toimiva arvokompassi on yrittäjille ja miten liiketoimintariski on usein korkeampi huonosti palkatuille työntekijöille kuin sijoittajille.

Hyvät työtoverit,

polkupyörällä voi ajaa ilman käsiä. Syöminen onnistuu ilman veistä ja haarukkaa. Mutta työskentely ilman järkeä ja tunteita ei kannata, ja yrityksen ohjaaminen ilman kompassia vielä vähemmän. En tarkoita nyt merillä käytettävää kompassia, vaan oikeasta ja väärästä ilmoittavaa arvokompassia. "Miten voin tietää, mitä minun on päätettävä ja mitä minun on tehtävä?" Vanhalla opettajallani oli siihen yksinkertainen vastaus: "On olemassa asioita, joita ei vain tehdä." Yksinkertaista, on oltava selkeä perusta päätöksille ja hyvin toimiva kompassi. Sitä voi kutsua myös omaksitunnoksi... Jos haluaa selvittää, onko jokin asia oikein, voi miettiä sitä myös seuraavalta kantilta: "älä tee muille sellaista, jota et halua itsellesi tehtävän." On olemassa ihmisiä, jotka tekevät röyhkeitä ja kylmäsydämisiä, ehkä jopa epäinhimillisiä päätöksiä, mutta jotka toimisivat aivan toisin, jos heidän olisi anonyymien ihmisten eli työntekijänumeroiden sijaan päätettävä ystäviensä, sukulaistensa, perheenjäsentensä tai jopa itsensä kohtalosta.

Kuten voitte huomata, puhun taas lyhennetystä työajasta, lomautuksista sekä johtajien ja yritysten sosiaalisesta vastuusta. Kyse ei ole numeroista ja anonyymeistä massoista. Kyse on ihmisistä. Ja jokainen ihminen on tärkeä. Pääomasijoittajille tämä näkökanta voi olla täysin vieras. Yritykselle ei kuitenkaan. Tilanne on itse asiassa aivan päinvastainen. Ensin ihminen, sitten tuotto. Niin ME ajattelemme ja toimimme. Myönnän, että tämän katsantokannan säilyttäminen vaatii suurta määrätietoisuutta ja periaatteellisuutta. Toisten arkea ovat työttömyys, vanhusten köyhyys, minimipalkka ja eläminen yhteiskunnan rajamailla, toisten voitot ja tuotot – miljoonien eurojen ja dollareiden edestä. Onko siinä järkeä? En puhu reiluudesta ja oikeellisuudesta, vaan kansantalouden tai yhteiskunnan sisäisestä järjestä ja järjettömyydestä.  "Kusipääkonsepti", verotuksellisten porsaanreikien hyödyntäminen sekä laillisten ja laittomien veroparatiisien etsiminen ja käyttäminen palkitsevat valitettavan usein epärehellisen ja vahingollisen käyttäytymisen. Itse en halua kuolla kusipäänä.

Ei ole niin, että he, joilla on vähän tai ei mitään, eivät tekisi työtä. Mutta jos palkka on pieni ja vuokrat, lapset ja perhe vievät paljon rahaa, suuria loikkia ei voi tehdä eikä vanhuutta varten säästää. Kaikesta ei makseta sopivasti. En välitä, jos joku saa liian paljon, en tunne siitä kateutta tai mielipahaa. Mutta se ei käy, että joku saa liian vähän tai niin vähän, että se ei riitä ihmisarvoiseen elämään. Työstä täytyy saada palkkaa. Hyvästä työstä on maksettava. Veronkierto on pysäytettävä ja siitä on rangaistava kovalla kädellä, sillä se on laitonta.

Monesti kuulee puhuttavan liiketoimintariskistä. Sitä on tietenkin olemassa. Monien yrittäjien on taisteltava vuorokauden ympäri omista, perheenjäsentensä ja työntekijöidensä tarpeista huolehtimiseksi. On kuitenkin olemassa myös paljon yrityksiä – eikä juurikaan niitä pienimpiä – joissa liiketoimintariskin kantavat työntekijät itse yrittäjän sijaan. Tämän kriisin aikana sen voi nähdä taas selvästi, kun juuri ne ihmiset, jotka ovat tehneet töitä yrityksen hyvän tilanteen eteen, potkitaan tilanteen vähän huonontuessa ulos... Ja kun asiat menevät pieleen, vuosikymmeniä alipalkattuna työskennellyt saa ensimmäisen kriisin yllättäessä potkun takamukseen – ja takaisin ei ole paluuta. Samalla sijoittajille liiketoimintariski tarkoittaa sitä, että ehkä jonakin vuonna voittoa ei kerry yli kymmenen miljoonaa, vaan alle. Yrityksiä on kummankinlaisia, ja jokaista yksittäistä tapausta on tarkasteltava kunnolla. Toivon, että pankit ja KfW tekevät niin eivätkä pelasta vain suuria... ja äänekkäitä.

Työn arvoa on aina hyvä miettiä. Se näkyy palkkoina, sosiaalietuuksina ja varmoina työpaikkoina. Liiketoimintariskiä ei missään nimessä saa siirtää jo heikossa asemassa olevien harteille. Kaikkien arvoketjussa mukana olevien tulee saada myös osansa luodusta rahallisesta arvosta. Vastustan pelkkää pääoman palvelemista ja pelkkien murusten jakamista työntekijöille, jotka omalla työllään lisäävät tätä pääomaa. Se olisi talousjärjestelmämme ja yhteiskuntarakenteemme jättimäinen epäonnistuminen.

toivottaa

Ernst Prost

Toimitusjohtaja