• 18/10/2016
  • Yritys

Äärimmäisen kuumaa tavaraa

Eroottisen kalenterin mallit LIQUI MOLYn tehtailla
Lokakuu 2016 – Sananlaskun mukaan ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan, ja sitä noudattaen LIQUI MOLY päätti kuvata eroottisen kalenterinsa Ulmin ja Saarlouisin tehtailla. Öljyn ja lisäaineiden valmistus sai erityistä maustetta, kun tehtaille saapui 14 mallia. ”Kuvat osoittavat, että myös moottoriöljyssä voi olla paljon seksuaalista vetovoimaa”, LIQUI MOLYn markkinointijohtaja Peter Baumann sanoo. Moottoriöljyt, lisäaineet – ne ovat tynnyreissä, kanistereissa ja säiliöissä olevia enemmän tai vähemmän näkymättömiä nesteitä, jotka hoitavat hommansa autossa ilman sen suurempaa huomiota. Ne pysyttelevät kaukana uusien autojen esittelytilaisuuksien parrasvaloista. Mutta 10W-40-moottoriöljyllä on myös aistillinen puoli, mikä kävi hyvin ilmi, kun valokuvamallit saapuivat kuudeksi päiväksi LIQUI MOLYn Saksan tehtaille. Tavallisena LIQUI MOLY -työpäivänä suojalasit, suojakäsineet, suojakengät ja kuulosuojaimet on tärkeä pitää päällä, mutta mallien kanssa teimme mielellämme poikkeuksen. Näin kävi esimerkiksi laboratoriossa. Normaalisti siellä kehitetään moottoriöljyjä ja lisäaineita eri ainesosista. Kalenterissa mallit toimivat kuvien pääraaka-aineena. He pääsivät poikkeuksellisesti myös sellaisiin paikkoihin, joihin tavallisesti ei ole pääsyä, kuten varastosäiliöihin. Kuvauksia suoritettiin korkealla ilmassa ilmankeveissä vaatteissa. Mallit pääsivät seuraamaan tuotannon suunnittelua ja luovat myös kuvissa syviä katseita. Mallit antavat kiiltävissä kuvissa jopa siivous- ja puhdistustöille hohtoa. ”Kaikista tähän asti kuvatuista eroottisista LIQUI MOLY -kalentereista tämä on LIQUI MOLYmäisin, sillä se kuvattiin yrityksemme sydämessä”, Peter Baumann sanoo. Kalenteri ei ole erityinen ainoastaan kuviensa vuoksi. Se alkaa jo joulukuusta 2016 ja on siten kolmellatoista kuukaudellaan erityisen ”pitkä” kalenteri. Eroottinen kalenteri on tarkoitettu ennen kaikkea LIQUI MOLY -asiakkaille. Sen voi myös tilata osoitteesta www.liqui-moly-teamshop.de (lähetys vain Euroopan unionin sisällä). Heille, jotka nauttivat enemmän nopeuden tuomasta jännityksestä, suosittelemme LIQUI MOLYn moottoriurheilukalenteria. Suomessa LIQUI MOLY -tuotteita markkinoivat Atoy Automotive Oy, Koivunen Oy ja Kaha Oy. Tietoja LIQUI MOLYsta
LIQUI MOLYn maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen kattavaan valikoimaan kuuluu noin 4000 kemiallista tuotetta – niin moottoriöljyjä, lisäaineita, rasvoja tahnoja, suihkeita, autonhoitotuotteita, liimoja kuin tiivisteaineita. Vuonna 1957 perustettu LIQUI MOLY kehittää ja valmistaa tuotteensa yksinomaan Saksassa. Kotimarkkinoillaan yritys on lisäaineiden kiistaton markkinajohtaja, ja se valitaan toistuvasti parhaaksi öljymerkiksi. Omistaja Ernst Prostin johtama yritys markkinoi tuotteitaan yli 120 maassa, ja sen liikevaihto oli viime vuonna 441 miljoonaa euroa.